Tapahtumien seuraaminen silloin kun et ole kirjautuneena palveluun
Yhteisö tukee samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten työskentelyä. Voit kuulua yhteisöön jossa kaikki osastosi työntekijät ovat jäseninä. Tai yhteisöön, johon kuuluvat vain tietyssä projektissa työskentelevät ihmiset tai vaikka samaa asiaa harrastavavat henkilöt. Yhteisöt antavat mahdollisuuden keskustella ja jakaa tietoa näiden ryhmien sisällä. Yhteisöt ja viestialueet ovat toiminnallisuudeltaan samankaltaisia. Yhteisöt tukevat myös yhteisesti luotuja wiki -sivustoja.
Voit luoda uusia yhteisöjä omien tarpeidesi mukaan. Myös toiset käyttäjät voivat luoda yhteisöjä ja pyytää sinua liittymään niihin. Toisten luomissa yhteisöissä, yhteisön perustaja päättää mitkä käyttöoikeudet sinulla on siinä yhteisössä. Esimerkiksi tiedottamista varten perustetussa yhteisössä käyttöoikeutesi todennäköisesti riittää avaamaan alueen viestit mutta et voi kirjoittaa sinne omia viestejäsi.
Kotisivullasi näet muiden kohteiden joukossa myös kaikki yhteisöt joihin kuulut. Vieraillessasi jossain yhteisössä voit nähdä muut sen yhteisön jäsenten nimet valitsemalla Jäsenet komennon yhteisön valikosta.
Yhteisön jäsenenä voit:
Yhteisö muodostuu kolmesta osiosta: Syöte, Tiedostot, ja Wiki. Kun avaat yhteisön, näet ensiksi syöte -sivun. Sivun otsikkotekstiä koskettamalla voit vaihtaa näkymää osiosta toiseen, samalla tavalla kuin profiilitietojenkin kohdalla.
Syöte on aikajärjestyksen mukainen lista kaikista yhteisön toiminnoista. Täällä voit osallistua myös keskusteluihin. Syötteen keskusteluihin vastaaminen muodostaa aina samaan aiheeseen liittyvän yhtenäisen viestiketjun kuten perinteisillä viestialueillakin.
Pitkät kirjoitukset näkyvät vain osittain, pitkän kirjoituksen lopussa on sulkumerkit (...) Nähdäksesi koko kirjoituksen, kosketa tätä kohtaa. Kun kosketat kirjoitusta toisen kerran, se palautuu alkuperäiseen näkymään.
Aina kun yhteisöön viedään uusia tiedostoja, luodaan uusi wiki -sivu tai muokataan olemassaolevaa, FirstClass tekee siihen liittyvän päivityksen syöte -sivulle. Tämä päivitys toimii samalla linkkinä, joka avaa tiedoston tai wiki-osioon tehdyn lisäyksen tai muutoksen.
Valitsemasi kirjoituksen toimintovalikon avulla voit tehdä seuraavia asioita. Kirjoituksen tyyppi määrittää mitkä toiminnot ovat käytettävissäsi.
| Tämä komento | Suorittaa tämän |
|---|---|
| Kirjoita kommentti | Antaa mahdollisuuden vastata kirjoitukseen. Kirjoita ja muotoile vastauksesi ja kosketa sitten Lähetä. |
| Avaa | Avaa ladatun tiedoston. Jos selaimesi tukee kyseistä tiedostotyyppiä, tiedosto avautuu omalle välilehdelle. Muussa tapauksessa selain kysyy miten ladattua tiedostoa halutaan käsitellä. |
| Historia | Näyttää aiemmat tähän kirjoitukseen liittyvät tapahtumat. |
| Tulosta | Tuo esille tietokoneesi tulostuslomakkeen, jonka avulla voit tulostaa kirjoituksen. |
| Ominaisuudet | Näyttää kirjoitukseen liittyvät yksityiskohtaiset tiedot. |
| Kiinnitä | Siirtää kohteen Kiinnitetty valikkoon. |
| Seuraa | Seuraa tähän kirjoitukseen liittyviä tapahtumia. Kirjoitus lisätään seurattavat kohteet -listallesi. |
| Pysyvä linkki | Kopioi tähän päivitykseen liittyvän pysyvän URL-osoitteen leikepöydälle. Voit hyödyntää tätä linkkiä muualla viitatessasi tähän päivitykseen. |
| Poista | Poistaa kirjoituksen.
Varoitus Kun yhteisöön ladataan uusi tiedosto, yhteisöön luodaan uusi wiki -sivu tai kun vanhaa päivitetään niin FirstClass luo tapahtumasta automaattisesti linkin syöte -sivulle. Jos tämä syötteen kirjoitus/linkki poistetaan myös alkuperäinen tiedosto tai wiki -sivu poistetaan. |
| Lukitse muokkauksen ajaksi | Lukitsee tiedoston niin, ettei kukaan muu voi muokata sitä. Lukon kuvake ilmestyy tiedoston viereen. Koskettamalla tätä kuvaketta näet kuka ja milloin on lukinnut kohteen. Jos olet itse lukinnut tämän kohteen voit käyttää esillä olevia painikkeita kohteen lukituksen poistamiseen tai päivittämiseen. |
| Poista lukitus | Poistaa lukituksen, jonka jälkeen muut käyttäjät voivat päivittää sitä. |
| Päivitä | Antaa ladata uuden version tästä tiedostosta. |
| Jaa | Luo uuden sähköpostiviestin, jonka tekstikenttään on automaattisesti lisätty linkki tähän kohteeseen, näin voit jakaa tämän kirjoituksen muiden kanssa. |
| Kopioi | Kopioi kirjoituksen sisällön, jonka jälkeen voit liittää sen muualle. |
| WebDAV URL | Tukee Microsoft Office tiedostojen (kuten Wordin dokumenttien) päivittämistä niiden alkuperäisillä ohjelmillla, ja sen jälkeen tallentamista suoraan FirstClass palvelimelle. Kopioi tähän tiedostoon osoittava linkki, ja sen jälkeen valitse alkuperäisen ohjelman "avaa tiedosto" komento ja sijoita linkki tiedostonimikenttään. |
| Hyväksy | On käytettävissä vain mikäli yhteisöön lähetetyt kirjoitukset edellyttävät hyväksyntää ja sinulle on annettu Hyväksyjän käyttöoikeudet. Hyväksyy kirjoituksen. |
Luodaksesi uuden keskustelun, kosketa Uusi keskustelu Uusi painikkeen valikosta.
Uusi keskustelu -lomake koostuu kahdesta osiosta. Lomakkeen yläosa sisältää yleiset tiedot kuten uuden keskustelun aiheen. Alaosaan voit kirjoittaa ja muotoilla viestisi. Halutessasi voit lisätä kirjoitukseen oman allekirjoitustekstisi samalla tavalla kuin sähköpostiviestiin.
Huom!
Samalla kun lisäät tekstiä, oikeinkirjoitusta tarkistetaan laitteesi käyttämällä menettelytavalla.
| Kenttä | Kuvaus |
|---|---|
| Aihe | Keskustelun aihe. |
| Vastaanottaja | Yhteisön nimi, johon olet kirjoittamassa. Tätä kenttää ei voi muokata. |
| Lähetä | Lähettää uuden keskusteluviestin ja sulkee samalla tämän ikkunan. |
| oikean yläkulman valikko | Poista poistaa kirjoituksen jos päätät olla lähettämättä sitä |
Jos yhteisön asetuksissa on mahdollistettu "tykkää" toiminnon käyttö, näet tykkää kuvakkeen (peukalo ylös) jokaisen syötteessä näkyvän kohteen vieressä. Tykkääksesi kirjoituksesta, klikkaa tätä kuvaketta.
Jos yhteisön asetuksissa on mahdollistettu tykkää / en tykkää toiminnon käyttö ja tykkäät kohteesta, klikkaa tykkää kuvaketta, jos taas et tykkää niin klikkaa (peukalo alas) kuvaketta.
Jos yhteisön asetuksissa on mahdollistettu kohteiden luokittelu, näet viisi tähteä jokaisen syötteen kohteen vieressä. Luokitellaksesi kohteen, kosketa haluamaasi tähteä. Esim. luokitellaksesi jonkin kohteen kolmen tähden arvoiseksi, kosketa kolmatta tähteä vasemmalta lukien. Jos useampia henkilöitä on suorittanut kohteelle luokittelun, näet luokittelujen keskiarvon.
Yhteisön yleisten asetusten perusteella sinulla saattaa olla mahdollisuus muuttaa tekemääsi tykkää / en tykkää valintaasi tai kohteen luokittelua. Peruaksesi valintasi kosketa tykkää / en tykkää kuvaketta uudelleen. Muuttaaksesi antamaasi luokittelua, kosketa uuden luokittelun mukaista tähteä.
Tiedostot ikkunassa näet listanäkymän tähän yhteisöön ladatuista tiedostoista.
Versio sarakkeessa näkyvä numero ilmaisee tiedostosta ladattujen eri versioiden lukumäärän. Jos tiedostosta on useita versioita, saat vanhat versiot näkyviin koskettamalla suljentakolmiota.
Puhekupla (kommentit) sarakkeessa näkyvä numero ilmaisee tiedostoon liittyvien kommenttien lukumäärän. Jos tiedostoihin liittyy kommentteja, saat ne näkyviin koskettamalla suljentakolmiota.
Ladatun tiedoston omasta valikosta voit valita siihen liittyvän toiminnon kuten syötteen kirjoitukseenkin. Jos laitteesi tukee kyseistä tiedostotyyppiä, tiedosto näytetään kun kosketat sitä tai valitset Avaa komennon sen valikosta.
Ladataksesi laitteellasi olevan tiedoston, valitse Lataa tiedosto Uusi painikkeen valikosta ja sen jälkeen etsi sekä valitse tiedosto, tai ota kuva.
Voit päivittää ladattuja tiedostoja ohjelmilla, joilla niiden muokkaaminen on mahdollista.
Jos järjestelmän ylläpitäjä on aktivoinut WebDAV palvelun, voit avata Microsoft Office tiedostoja (kuten Wordin dokumentteja) niiden alkuperäisessä ohjelmassa ja sen jälkeen valita "tallenna" jolloin FirstClass GO tallentaa tiedoston suoraan palvelimelle. Jos tämä toiminto on käytettävissäsi, näet WebDAV URL vaihtoehdon tiedoston FirstClass GO:n valikossa. Kopioi näin näkyviin tullut linkkiteksti, ja liitä se tiedostonimenä alkuperäisen ohjelman "avaa tiedosto" komennolla avautuvaan ikkunaan.
Muiden tiedostotyyppien kohdalla, tallenna tiedosto laitteeseesi, tee muutokset ja lataa uusi tiedosto palvelimelle.
Molemmissa tapauksissa tiedosto tallentuu uutena versiona.
Huom!
Vain viimeisin versio tiedostosta on muokattavissa. Jos haluat nostaa vanhemman version uusimmaksi, valitse Palauta tähän versioon komento vanhemman version valikosta.
Lukittua tiedostoa voi mukata vain lukituksen tehnyt käyttäjä. Tämä estää useita käyttäjiä päivittämästä samaa tiedostoa samaan aikaan, jolloin syntyisi epäselvyyksiä siitä mikä olisi uusin versio.
Kun käytät WebDAVia, tiedosto lukitaan automaattisesti, ja lukitus poistetaan kun tallennat tiedoston. Älä lukitse tiedostoa ensin manuaalisesti, sillä sen jälkeen et voi avata sitä WebDAVilla.
Kun sinun tarvitsee tallentaa tiedosto laitteeseesi ennen kuin voit muokata sitä, voit ensin valita Lukitse muokataksesi tiedoston valikosta lukitaksesi sen siksi ajaksi kun teet sen kopioon muutoksia. Kun valitset Päivitä tiedoston valikosta, tai yksinkertaisesti lataat uuden version, tiedoston lukitus avautuu automaattisesti. Jos päätät poistaa lukituksen päivittämättä tiedostoa, valitse Avaa lukitus tiedoston valikosta.
Lukon kuvake osoittaa tiedoston olevan lukittu. Koskettamalla tätä kuvaketta näet kuka sen on lukinnut ja milloin. Jos sinä olet tehnyt lukituksen, näet myös painikkeet joilla voit poistaa lukituksen tai päivittää tiedoston.
Wiki osio sisältää listanäkymän kaikista tähän yhteisöön luoduista wiki -sivuista. Kaikki yhteisön jäsenet voivat katsoa ja muokata näitä sivuja.
Versio sarakkeessa näkyvä numero ilmaisee sivusta luotujen versioiden lukumäärän. Jos sivusta on useita versioita, saat vanhat versiot näkyviin koskettamalla suljentakolmiota.
Puhekupla (kommentit) sarakkeessa näkyvä numero ilmaisee sivuun liittyvien kommenttien lukumäärän. Jos sivuun liittyy kommentteja, saat ne näkyviin koskettamalla suljentakolmiota.
Sivun valikon komennoilla voit työskennellä samalla tavalla kuin syöte -sivun päivitysviestien kanssa.
Luodaksesi uuden wiki -sivun, valitse Uusi Wiki sivu Uusi painikkeen valikosta, kirjoita wiki sivulle nimi ja täydennä sekä muotoile sivun sisältö.
Merkit ovat avainsanoja joihin käyttäjät voivat kohdistaa hakuja. Erottele hakusanat toisistaan välilyönnillä.
Voit liittää laitteellasi olevan tiedoston wiki sivuun valitsemalla Liitä sivun valikosta. Etsi ja valitse haluamasi tiedosto, tai ota kuva
Kun kosketat Valmis painiketta, sinulle esitetään vaihtoehtoja sille mitä voit wiki-sivulle tehdä. Julkaise tallentaa sivun jolloin se tulee näkyviin kaikille yhteisön jäsenille. Tallenna luonnoksena tallentaa sivun luonnoksena, jolloin se on näkyvissä vain sinulle. Listanäkymässä luonnokset näkyvät sinisellä kirjasimella.
Päivittääksesi wiki -sivua, avaa se ja kosketa sitten Muokkaa painiketta. Sivu lukkiutuu automaattisesti niin, että kukaan muu ei voi muokata sitä samaan aikaan. Palvelin muodostaa luonnosversion sivusta päivittämistä varten. Luonnoksen julkaiseminen tekee siitä uusimman version. Jos päätät olla tallentamatta luonnosta, se poistetaan ja alkuperäisen julkaistun sivun lukitus purkautuu samalla.
Huom!
Vain viimeisin versio wiki -sivusta on muokattavissa. Jos haluat muuttaa jonkin vanhemmista versioista taas uusimmaksi, valitse Palauta tähän versioon komento kyseisen version omasta valikosta.
Lukittuna olevan version vieressä on näkyvissä lukon kuvake. Käyttäjät voivat koskettaa sitä, jolloin näkyviin tulee tiedot siitä kuka sen on lukinnut ja milloin.
Voit liittyä yhteisöön hyväksymällä esitetyn kutsun tai avaamalla yhteisön ja valitsemalla Lisää kotisivulle komennon yhteisön valikosta
Rajoitus
Et voi avata yksityisiä yhteisöjä, joten sinulla ei ole pääsyä myöskään niiden valikkojen komentoihin. Jos klikkaat yksityistä yhteisöä, esiin tulee lomake jolla voit pyytää jäsenyyttä yhteisöön.
Voit lähettää liittymiskutsuja kaikkiin julkisiin ja itse luomiisi yhteisöihin. Myös yhteisön luoja on voinut antaa sinulle oikeudet lähettää muille kutsuja liittyä yhteisöön.
Riippuen oikeusasetuksistasi, voit lähettää kutsuja myös sellaisille henkilöille, jotka normaalisti eivät käytä FirstClass palvelua (heidän nimiään ei siis löydy FirstClass -palvelimen hakemistosta). Nämä henkilöt luokitellaan vertaiskäyttäjiksi, ja heillä on rajoitetummat käyttöoikeudet FirstClass kohteisiin. He eivät voi esimerkiksi avata toisten käyttäjien profiileja taikka blogeja. Usemmiten he voivat osallistua vain niiden yhteisöjen toimintaan, joihin heidät on kutsuttu.
Lähettääksesi jollekin kutsun liittyä yhteisöön, avaa yhteisö ja valitse Lähetä kutsu sen valikosta. Kirjoita kutsusi Viesti uusille jäsenille kenttään. Lisää Kutsutut henkilöt kenttään kutsuttavien henkilöiden nimet tai sähköpostiosoitteet samalla tavalla kuin täydentäisit heidän nimensä tai osoitteensa shköpostiviestin vastaanottajiksi. Voit kutsua useita henkilöitä samalla kutsulla.
Kun kirjoitat nimen, jota ei löydy FirstClass hakemistosta, tai sähköpostiosoitteen, palvelu avaa lomakkeen johon sinun on täydennettävä kyseisen henkilön rekisteröintiin tarvitattavat tiedot. Näiden tietojen pohjalta FirstClass luo kutsutulle henkilölle vertaiskäyttäjätunnuksen. Voit myös muotoilla kutsuviestin sisällön yksilöllisesti. Kun olet valmis, kosketa Kutsu, jolloin kutsu lähetetään. Jos olet kutsumassa henkilöitä, joiden tiedot löytyvät jo FirstClass hakemistosta, kosketa lomakkeen Kutsu painiketta kun olet lisänyt kaikkien kutsuttavien nimet. Jos kutsut vain FirstClass palvelun ulkopuolisia henkilöitä, kosketa Valmis kun olet lähettänyt kutsun jokaiselle.
Huom
Kun olet täyttänyt vertaiskäyttäjän tietolomakkeen ja kosketat Kutsu painiketta niin kutsu lähetetään heti. Tämän jälkeen lomakkeen Peruuta komento ei enää voi peruuttaa palvelun ulkopuolelle lähetettyjä kutsuja.
Kaikki, joille olet lähettänyt kutsun näkevät sen omalla kutsujen listalla. Vertaiskäyttäjät saavat kutsun myös sähköpostilla.
Jos olet yhteisön luoja tai ylläpitäjä ja näet pyynnön liittyä jäseneksi yhteisön syöte sivulla, voit hyväksyä sen valitsemalla Hyväksy kutsu kutsun omasta valikosta. Tällöin pyynnön hyväksymisestä lähtee ilmoitus sen lähettäjälle.
Jos haluat seurata yhteisön tapahtumia silloinkin kun et ole kirjautunena palveluun, voit tilata yhteisön syötteen. Tällöin FirstClass lähettää sinulle valintojesi mukaan sähköpostilla kopiot kaikista yhteisön uusista tapahtumista.
Liittyäksesi yhteisön tilaajaksi, avaa yhteisö ja valitse Tilaa sen valikosta, ja valitse tilauslomakkeelta haluamasi vaihtoehto. Lähetä minulle kaikki sähköpostilla lähettää sinulle sähköpostiviestinä kopion kaikista uusista syöte sivuille lisätyistä tapahtumista. Lähetä minulle sähköpostilla päivittäinen yhteenveto lähettää sinulle päivittäin yhteenvedon edellisen päivän tapahtumista.
Yhteisö lisätään tällöin tilaukset listallesi.
Peruuttaksesi sähköpostitilauksen, valitse Ei mitään tilauslomakkeella, tai poista yhteisö Tilaukset osiosta.
Voit luoda omia yhteisöjäsi ja kutsua niihin jäseniä.
Huom!
Kun valitset yhteisölle nimeä, muista että organisaatiosi saattaa olla rajoittanut erikoismerkkien kuten @ käyttöä yhteisöjen nimissä. Varmista erikoismerkkien käyttöön liittyvät rajoitteet tarvittaessa järjestelmän ylläpitäjältä.
Luodaksesi yhteisön kotisivullesi valitse Uusi Tietovarasto kotisivun valikosta ja valitse sitten haluamasi yhteisön tyyppi. Seuraa ohjeita ja valitse yhteisölle kuvake, nimi, kuvaus ja kutsu siihen jäseniä.
Vinkki
Uusien jäsenten käyttöoikeudet kannattaa määritellä ennen kuin lähettää kutsuja liittyä yhteisöön. Jos haluat menetellä näin, hyppää yli uusien jäsenten kutsuvaihe uuden yhteisön luontivaiheessa.
Kun olet valmis, kosketa Luo painiketta ja uusi yhteisö lisätään kotisivullesi.
Jos haluat luoda yhteisön muualle, avaa haluamasi alue ja valitse Uusi tietovarasto Uusi painikkeen pudotusvalikosta ja luo uusi yhteisö samalla tavalla kuin kotisivullesi. Pääset uuteen yhteisöön tietovaraston Kansiot painikkeen kautta.
Varmistaaksesi, ettei yhteisöä voi poistaa vahingossa, avaa se ja valitse Ominaisuudet sen valikosta ja valitse sitten Suojattu valintaruutu. Jos joskus tulevaisuudessa haluat kuitenkin poistaa tämän yhteisön, tämä valinta on myös ensin poistettava.
Rajoitus
Yhteisön luoja voi tehdä kaikentyyppisiä uusia alueita yhteisön sisään. Yhteisön muut jäsenet voivat luoda vain kansioita yhteisön sisään, jos yhteisön luoja ei ole muuttanut yhteisön oletusoikeusasetuksia.
Yhteisön asetusten avulla määrittelet miten yhteisö toimii (esimerkiksi milloin sen kirjoitukset vanhenevat ja mitä muut voivat tehdä yhteisössä).
Määritelläksesi yhteisön asetukset, avaa yhteisö ja valitse Käyttöoikeudet sen valikosta ja täytä lomake:
| Kenttä | Kuvaus |
|---|---|
| Näkymä | Nähdäksesi tämän ja muut tämän osion kentät, kosketa suljentakolmiota kohdassa Näkymä, Viestin vaihtoehdot, Hyväksyntä, Kokorajoitus, Vanheneminen. Jos haluat säilyttää yhteisön ulkoasun muuttumattomana, valitse kohta Käytä palvelimen näkymää. Jos et tee tätä valintaa, jokainen yhteisön jäsen voi muokata omaa näkymäänsä pysyvällä tavalla. Älä tee tätä valintaa jos haluat mahdollistaa tykkäämiset tai luokittelun yhteisössä. Jos haluat estää käyttäjiä kokonaan muokkaamasta näkymää, valitse Käytä vain mallinäkymää. Jos kyse on valvotusta yhteisöstä, voit piilottaa hyväksymistä vaativat kohteet kaikilta muilta paitsi valvojilta valitsemalla Piilota hyväksymättömät kohteet. |
| Viestin vaihtoehdot | Käytettävä lomake ja Vastausasetus valinnat eivät ole käytettävissä yhteisöissä. Mahdollista tykkääminen tai luokittelu antaa käyttäjille mahdollisuuden merkitä yhteisöjen kohteet tykkää / en tykkää merkinnällä tai luokitella yhteisön kohteita: Ei mitään tarkoittaa, että kumpikaan tykkää / en tykkää tai luokittelu ei ole käytettävissä. Tykkää tarkoittaa, että käyttäjät voivat tykätä kohteista ja peruuttaa myös jälkeenpäin antamansa tykkää -merkinnän. Tykkää (Lukittu) tarkoittaa, että käyttäjät voivat tykätä jostakin mutta eivät jälkeenpäin voi enää muuttaa omaa valintaansa. Tykkää / En tykkää tarkoittaa, että käyttäjät voivat tykätä kohteesta tai merkitä kohteen en tykkää merkinnällä ja käyttäjät voivat myöhemmin muuttaa oman valintansa. Tykkää / En tykkää (Lukittu) tarkoittaa, että käyttäjät voivat merkitä kohteen joko tykkää / en tykkää merkinnällä mutta he eivät sen jälkeen voi muuttaa enää omaa valintaansa. Luokittele tarkoittaa, että käyttäjät voivat luokitella kohteita antamalla yhdestä viiteen tähteä ja jälkeenpäin muuttaa antamaansa luokittelua. Luokittele (Lukittu) tarkoittaa, että käyttäjät voivat luokitella kohteita antamalla yhdestä viiteen tähteä mutta eivät pysty jälkeenpäin muuttamaan antamaansa luokittelua. |
| Hyväksyntä | Jos haluat, että kaikki yhteisöön lähetetyt kirjoitukset on valvojan hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista, valitse Viestit edellyttävät hyväksymistä. Jos haluat, että sellaiset viestit, joissa on liitetiedosto tai suoraan yhteisöön ladatut tiedostot vaativat valvojan hyväksynnän ennen julkaisua, valitse Liitteet edellyttävät hyväksymistä. |
| Kokorajoitus | Voit määritellä yhteisöön lähetettäville kirjoituksille maksimikoon (teksti plus liitetiedostot) Rajoita viestin kooksi kentässä. Jos kirjoituksen koko on tässä asetettua rajaa isompi sen käsittely määräytyy seuraavan kentän asetuksen perusteella. Jos asetat kokorajoituksen, valitse menettelytapa yli kokorajan oleville kirjoituksille Käsittely kohdassa: Hylkää NDN -viestillä hylkää viestin ja ilmoittaa siitä lähettäjälle. Tämä on suositeltavin vaihtoehto useimmille yhteisöille, paitsi internetin muihin palveluihin linkitetyillä yhteisöillä. Jos yhteisö on linkitetty esim. netin uutisryhmiin, NDN -viestit välittyisivät takaisin jopa satoihin tuhansiin eri palveluihin. Hylkää ja raportoi hylkää viestin ilmoittamatta siitä lähettäjälle mutta kirjaa tapahtuman palvelimen lokiin. Vaatii hyväksynnän hyväksyy kirjoituksen mutta edellyttää alueen valvojan hyväksymistä ennenkuin se tulee julkisesti näkyviin. Tämä on hyvä asetus jos yhteisö on linkitetty internetin palveluihin ja halutaan huolehtia siitä, että liian suuria tiedostoja ei lähetetä muihin palveluihin. Hylkää hiljaisesti hylkää kirjoituksen ilman, että tapahtuma kirjautuu minnekään. Tämä on paras vaihtoehto jos yhteisöön saapuu viestejä linkitetyistä internetin palveluista. |
| Vanhenee | Voit määritellä maksimilukumäärän yhteisön kohteille Kohderajoitus kentässä. Kun tämä lukumäärä on ylitetty, FirstClass alkaa poistaa kohteita vanhimmista alkaen. Voit myös määritellä ajan vuorokausina, jonka jälkeen palvelin poistaa kirjoituksen automaattisesti Viestin vanheneminen kentässä. Kun kirjoitus on vanhentunut, FirstClass poistaa sen automaattisesti ylläpitorutiinien yhteydessä. |
| Kuuluu | Jos sinulla ei ole kokemusta yhteisöryhmien käytöstä oikeuksien määrittelyssä, suosittelemme että et tee muutoksia tähän kenttään. Kaikki yhteisöt kuuluvat oletusarvoisesti yhteisöryhmiin. Ylläpitäjä luo erilaisia yhteisöryhmiä, joiden avulla oikeusasetuksia on helpompi määritellä. Tässä kentässä näet ne yhteisöryhmät joihin tämä yhteisö kuuluu. Voit myös lisätä ja poistaa yhteisöryhmiä. Lisätäksesi yhteisöryhmän, kirjoita ryhmän nimi kuten lisäisit sen osoitteeksi vastaanottaja -kenttään. |
| Kuka | Tässä kentässä määritellään eri käyttäjien käyttöoikeudet tässä yhteisössä. Käyttöoikeuksien määrittely selostetaan seuraavassa osiossa. |
Yhteisöt on tarkoitettu ryhmätyöalueiksi. Jos et lähettänyt kutsuja liittyä yhteisöön vielä silloin kun loit yhteisön, voit ensin määritellä ne oikeudet jotka haluat toisille antaa ja vasta sitten lähettää kutsut.
Huom!
Vaihtoehtoinen tapa kutsua jäseniä yhteisöön on valita Jäsenet sen valikosta tai koskettaa Jäsenet painiketta käyttöoikeudet lomakkeella. Lisää henkilön nimi kuten lisäisit sen viestin vastaanottajakenttään.
Määritelläksesi mitä kukin saa ja voi tehdä yhteisössä, määrittele oikeusasetukset lomakkeen Kuka osiossa. Nämä määrittelyt on tehtävä jokaisen käyttäjän ja ryhmän kohdalla erikseen.
Kirjoita henkilön tai käyttäjäryhmän nimi Kuka kentän alapuolelle kuten täydentäisit henkilön viestin vastaanottajaksi. Nimien järjestyksellä Kuka -listalla on merkitystä, koska FirstClass käy Kuka listan läpi ylhäältä alas aina kun joku käyttäjä avaa yhteisön. Kun palvelu kohtaa tällä listalla ensimmäisen kerran henkilön nimen tai ryhmän johon henkilö kuuluu, kyseinen henkilö saa ne oikeudet. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos kirjoitat listan ylimmäksi Kaikki käyttäjät käyttäjäryhmän nimen ja määrittelet sille oikeudet Pääsy estetty, niin kukaan ei pääse avaamaan yhteisöäsi.
Seuraavaksi valitse henkilölle pääsytaso nimen oikealla puolella. Pääsytasot ovat ennaltamääriteltyjä oikeusasetusten kokonaisuuksia. Voit valita ennaltamääritellyistä kokonaisuuksista haluamasi tai voit muokata niitä myöntämällä tai poistamalla yksittäisiä oikeuksia klikkaamalla niiden kuvakkeita.
| Tämä taso | Antaa nämä oikeudet |
|---|---|
| Pääsy estetty | Estää henkilöä avaamasta yhteisöäsi. On suositeltavaa lisätä Kaikki käyttäjät käyttäjäryhmä listan alimmaksi riviksi tällä määrittelyllä, jolloin varmistat sen ettei kukaan epähuomiossa pääse yhteisöösi. |
| Yhteenveto | Ei sovelleta yhteisöihin. |
| Selailu | Henkilö voi avata yhteisösi. |
| Luku | Henkilöllä on kaikki Selailu tason oikeudet ja sen lisäksi hän voi ladata tiedostoja ja nähdä kohteiden historiatiedot. |
| Avustaja | Henkilöllä on kaikki Luku tason oikeudet ja lisäksi hän voi kirjoittaa yhteisöön, poistaa omia kohteitaan ja avata tämän käyttöoikeudet -lomakkeen. |
| Hyväksyjä | Henkilöllä on kaikki Avustaja tason oikeudet ja lisäksi hän voi sekä lukea että hyväksyä hyväksymistä vaativat kohteet. |
| Tarkastaja | Henkilöllä on kaikki Hväksyjä tason oikeudet ja lisäksi hän voi poistaa minkä tahansa kohteen ja lähettää yhteisöön viestejä jotka ovat kooltaan suurempia kuin mitä kokorajoitus sallisi. |
| Rakentaja | Ei sovelleta yhteisöihin. |
| Valvoja | Henkilöllä on kaikki Rakentaja tason oikeudet ja lisäksi hän voi muokata tätä käyttöoikeuslomaketta, yhteisön kuvausta ja muiden yhteisöön lähettämiä kirjoituksia. |
| Erikoismääritys | Oikeudet on määritelty yksi kerrallaan. Jos lisäät tai poistat yksittäisen oikeuden valmiista oikeustasomäärittelystä, se muuttuu automaattisesti kategoriaan Erikoismääritys. |
Pienet kuvakkeet pääsytason oikealla puolella edustavat yksittäisiä oikeuksia, joista pääsytason oikeudet muodostuvat. Valitaksesi tai poistaaksesi oikeuden kosketa oikeuden kuvaketta yhden kerran.
Rajoitus
Huomioi, että tietyt oikeudet toimivat vain mikäli myös ylläpitäjä on antanut käyttäjälle sopivat oikeudet.
Yksittäiset oikeudet vasemmalta oikealle ovat:
| Oikeus | Merkitys |
|---|---|
| Muokkaa käyttöoikeuksia | Henkilö voi muokata tätä käyttöoikeuslomaketta. Tämä oikeus antaa henkilölle myös oikeuden lisätä nimiä Kuka kenttään. |
| Tarkastaja | Antaa henkilölle Tarkastaja statuksen. Tämän lisäksi henkilö tarvitsee Hyväksy kohteita oikeuden voidakseen hyväksyä hyväksymistä vaativia kohteita. |
| Poista mikä tahansa kohde | Henkilö voi poistaa minkä tahansa kohteen, myös toisten käyttäjien lähettämiä kirjoituksia. |
| Luo kohteita | Henkilö voi luoda wiki sivuja, siirtää kohteita yhteisöösi, lähettää rajoitusta suurempia kirjoituksia ja ladata tiedostoja suoraan (ei pelkästään kirjoitusten liitetiedostoina) yhteisöön. |
| Muokkaa kirjoitussuojattuja kohteita | Henkilö voi muokata kohteita, jotka normaalisti eivät ole muokattavissa kuten lähetetyt kirjoitukset. Jotta tämä oikeus toimisi, henkilölle on annettava myös Muokkaa kohteita käyttöoikeus. Ole erityisen varovainen myöntäessäsi tätä oikeutta, koska se muuttaa sitä normaalia FirstClassin toimintatapaa johon on totuttu. |
| Muokkaa kohteita | Henkilö voi muokata kaikkia wiki sivuja. |
| Tallenna ikkunan ja näkymän asetukset | Käyttäjä voi tallentaa yhteisön näkymään tekemänsä muutokset pysyviksi. Ole varovainen antaessasi tätä käyttöoikeutta, koska henkilö jolla on nämä oikeudet pystyy määrittelemään sen miten yhteisö näkyy kaikille muille yhteisön jäsenille. |
| Hyväksy kohteita | Henkilö voi avata ja hyväksyä hyväksymistä vaativia kohteita. Tämän henkilön lähettämät kirjoitukset tulevat automaattisesti hyväksytyiksi. |
| Poista omia kohteita | Henkilö voi poistaa ja muokata omien kohteiden ominaisuuksia. |
| Avaa yhteisö | Henkilö voi avata yhteisösi. |
| Etsi kohteita | Henkilö voi suorittaa hakuja yhteisössäsi. |
| Lähetä kohteita | Henkilö voi lähettää kirjoituksia yhteisöösi. |
| Avaa kohteita | Henkilö voi avata tiedostoja ja wiki sivuja yhteisössäsi. |
| Luo aliviestialueita | Henkilö voi luoda aliviestialueita yhteisössäsi. |
| Siirrä tiedostoja & liitteitä | Henkilö voi ladata liitetiedostoja ja suoraan yhteisöön lähetettyjä tiedostoja. |
| Katso käyttöoikeuksia | Henkilö voi avata mutta ei muokata tätä käyttöoikeuslomaketta. |
| Näytä viestihistoria | Henkilö voi nähdä yhteisön kohteiden historiatiedot. |
Luodaksesi yhteisön kuvauksen muille käyttäjille, kosketa Tietoja painiketta yhteisön käyttöoikeudet lomakkeella. Voit avata yhteisön kuvauksen myös valitsemalla Tietoja yhteisön omasta valikosta.
Kun olet täydentänyt kaikki tiedot, sulje lomake. Tekemäsi muutokset tallentuvat tällöin automaattisesti.